Tarmo Manni

Tarmo Manni (30. heinäkuuta 1921 Saarijärvi – 24. syyskuuta 1999 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Manni valmistui Suomen Teatterikoulusta vuonna 1945 ja sai heti kiinnityksen Helsingin Kansanteatteriin. Hän työskenteli valtaosan 44 vuotta kestäneestä urastaan Suomen Kansallisteatterissa. Yksi Mannin tunnetuimmista myöhemmistä teatterirooleista oli Aksenti Ivanovits P. Nikolai Gogolin näytelmässä Mielipuolen päiväkirja. Jäähyväisnäytännössään Kansallisteatterissa Manni ainoastaan istui näyttämölle kannetulla tuolilla musiikkia kuunnellen. Tarmo Manni tunnettiin muuntautumiskykyisenä ja vahvasti omaleimaisena näyttelijänä. Hän esiintyi teatterin ohella myös useissa elokuva- ja televisiorooleissa. Mannille myönnettiin professorin arvo vuonna 1982. Pro Finlandia -mitalin hän sai 1973. Tarmo Manni esiintyi noin neljässäkymmenessä elokuvassa vuosina 1944–1987. Hänen omimpia tulkintojaan olivat omalaatuiset hahmot. Mannin elokuvaura alkoi vuonna 1944 pienellä osalla Valentin Vaalan komediassa Dynamiittityttö. 1940-luvun loppupuoliskolla hän teki useita sivuosia elokuvissa kuten Sinut minä tahdon ja Katupeilin takana (1949). Matti Kassilan elokuvassa Professori Masa (1950) Manni tulkitsi kommunistiagitaattori Eemelin vahvasti tyypitellen. Muita hänen tulkitsemiaan värikkäitä sivuhahmoja ovat muun muassa filosofi-maisteri Vaalan elokuvassa Omena putoaa... (1952) ja seppä Kipalan osa Kassilan elokuvassa Hilmanpäivät (1954). Elokuvatähti Mannista tuli vuonna 1951. Tuolloin hänellä oli miespääosa Vaalan elokuvassa Gabriel, tule takaisin. Manni näytteli huijaria, joka rakkautta teeskennellen vei monen lemmenkipeän vanhanpiian säästöt. Elokuvan käsikirjoituksen teki Mika Waltari. Manni itse muisteli rooliaan vuonna 1992: ”Minä tiesin että Waltari oli vähän toivonut minua siihen ---. Minä osasin napata sen vaalamaisuuden, sen keveyden. Sehän Gabrielin tyyppi on aivan tyhjänpäiväinen. Tuntemattoman Honkajoessa käytin samaa ilmaisua, tämmöistä melkein olematonta ---”. Ohjaaja Edvin Laine oli joutunut usein Mannin pilkkaavien imitaatioiden kohteeksi. Hän antoi tästä hyvästä Mannille Honkajoen roolin vuonna 1955 valmistuneessa elokuvassaan Tuntematon sotilas. Rooli oli pienehkö ja se supistui vielä leikkausvaiheessa. Muun muassa Honkajoen kuulustelukohtaus poistettiin. Honkajoki oli hieman tärähtänyt pasifisti ja ikiliikkujankeksijä – roolin oli tarkoitus nolata Tarmo Manni. Siitä tuli kuitenkin taiteellinen voitto. Mannin tulkinta Honkajoesta on sekä traaginen että koominen, osa suomalaista elokuvahistoriaa. Maineikkaista elokuvarooleistaan huolimatta Manni profiloitui ennen kaikkea näyttämötaiteilijaksi. Elokuvakameralle hänen näyttelijänlaatunsa oli hieman vieras. Hän suoriutui filmitöistään parhaiten silloin, kun sai tulkittavakseen vahvan tyypin, kuten tasavallan presidentin Matti Kassilan elokuvassa Jäähyväiset presidentille vuonna 1987. Manni tulkitsi vallastaan nauttivaa presidenttiä Helsingin Sanomien kriitikon Helena Yläsen mukaan ”nautittavan ilkeästi”.